Menneitä matkoja, Pariisi



Sacré-Coeur
Useiden rantalomien jälkeen kiinnostuimme omatoimisista kaupunkilomista. 2008 lokakuussa ja 2009 elokuussa kävimme Pariisissa. Ensimmäisellä Pariisin matkalla keskityimme kuuluisimpiin nähtävyyksiin. Kävimme Louvressa katsastamassa Mona Lisan ja Milon Venuksen. Seinen vartta pitkin kävelimme Notre Damen katedraalille. Kiipesimme Pariisin korkeimmalle kukkulalle katsomaan maisemia ja Sacré-Coeur kirkkoa. Eiffel-tornille oli parin tunnin jonotus, mutta tuulesta ja sateesta huolimatta jaksoimme jonottaa ja se kannatti. Maisemat oli huikeat. Kävimme katsomassa Riemukaarta ja ikkunaostoksilla Champs-Élyséellä. Kuuluisuuksiin kävimme tutustumassa Musée Grévin vahakabinetissa.

Toisella reissulla kävimme Disneylandissä, Les Invalidessä, Seine jokiristeilyllä ja tietenkin Eiffelillä. Tällä kerralla ei ollut niin paljon pakollisia nähtävyyksiä, joten aikaa jäi myös puistoissa istumiseen ja nauttimiseen. Disneylandissä oli huisin hauskaa. Menimme sinne vasta iltapäivällä, joten vältyimme pahoilta jonotusruuhkilta. Hurvittelimme laitteissa ja katsoimme paraatin ja lähdimme pois ennen ilotulitusta ja pahoja poismeno ruuhkia. Les Invalidesissä tutustuimme Ranskan sotahistoriaan ja näimme Napoléon Bonaparten mahtavan hautaholvin. Kävimme jokiristeilyllä tutustumassa nähtävyyksiin Seineltä käsin.


Eiffel

Napoléonin hauta
Jardin du Carrousel
Eiffel iltavalaistuksessa
Prinsessa Ruususen linna

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uuteen vaunuun tuunaamista